Kun ihminen sairastuu vakavasti, muuttuvat myös ihmissuhteet.

Monella menee parisuhde uusiksi, samoin ystävyyssuhteet.

Mietin pitkään, että uskallanko kirjoittaa tästä aiheesta ja saatanko loukata tällä kirjoituksella minulle läheisiä ihmisiä. Tulin kuitenkin siihen lopputulokseen, että haluan kirjoittaa tämän, koska haluan kiittää heitä, jotka jäivät.

Syöpä on sekä tuonut että vienyt ystäviä. Sanojen kaikissa merkityksissä. Olen saanut paljon vertaisSiskoja, mutta valitettavasti olen myös joutunut saattelemaan osaa heistä viimeiselle matkalle. Nuoria äitejä, joilla elämä olisi ollut vielä edessä.

Samalla tavalla on käynyt ystävyyssuhteille. Osa on lujittunut ja osa ystävistä on ottanut välimatkaa. Uskon sen olevan luonnollista, vakavaa sairautta ja ystävän muuttumista iloisesta ja energisestä touhottajasta valjuun, haljuun ja kaljuun voi olla vaikea käsitellä. Menettämisen ja kuoleman pelko voivat myös lamaannuttaa. Ja vaikka sairastuneen ulkomuoto palautuisi hoitojen jälkeen, on jo jotain muuttunut.

Haluan KIITTÄÄ ja nostaa esille muutaman Ystävyyden teon, jotka muistan varmasti elämäni loppuun asti:

Yksi Ystäväni teki minulle ruokia valmiiksi pakastimeen sytostaattiviikkojen varalle. Tiedän, että ylimääräisten ruokasatsien teko kahden viliskantti pojan pyöriessä jaloissa ei ole helppoa. Tiedän, että Ystäväni ajatteli tässä myös puolisoani. Sitä, että jos meistä ei kumpikaan jaksa, niin pakastimessa on ainakin ruokaa. Siksi arvostan tekoa suuresti.

Olen äärettömän kiitollinen Ystävälle, joka haki minut Naistenklinikalta kesken oman työpäivänsä, kun tarvitsin saattajaa. Silloin ajattelin, että tähän ihmiseen voin luottaa AINA.

Ajattelen myös erityisellä lämmöllä Ystävää, joka leikkasi hiukseni kaljuksi. Kukaan muu ei olisi voinut tehdä juuri tuota operaatiota paremmin: Hän kysyi mihin mittaan sängen haluan (5 mm vai 6 mm), leikkasi tyynen rauhallisena hiukseni, harjasi hiukset lattialta ja sen jälkeen lähdettiin yhdessä lenkille ilman suurempia tunteiluita. Minusta oli ihanaa, ettei asiasta tehty numeroa.

Haluan kiittää Ystäviä, jotka veivät minua metsälenkille, kahville, elokuviin ja peruukin sovitukseen. Nämä tapaamiset olivat tärkeitä ja pitivät elämässä kiinni. Sairastunut kun kuitenkin haluaa elää mahdollisimman normaalia elämää.

Olen onnellinen siitä, että olen tänään tässä kunnossa. Iloitsen siitä, että jaksoin eilen hölkätä lähes 5 km ja käydä tänään aamulla joogassa. Olen päässyt kuntoutumisessa pitkälle ja olen kiitollinen siitä, ettei minun ole tarvinnut käydä tätä kaikkea läpi yksin.

KIITOS Ystäville, Puolisolle ja Läheisille. Kiitos, että Te jäitte.

Tytär

Kuva: Sonia Pihlajamäki Lumo Photography