Viime viikkoina olen pohtinut paljon ulkonäköasioita.

Osaksi ehkä tämän hassun hiuspehkon vuoksi. En ole raaskinut leikata sitä, kun se nyt kasvaa niin vallattomasti. Sain äidiltä kihartimen lainaan, jotta saan muotoiltua hiuksia edes johonkin malliin.

Painon nousu on myös mietityttänyt, mutta tällä lääkityksellä se taitaa olla melko normaalia.

Tämän matkan aikana kehoni ja kehonkuvani ovat muuttuneet valtavasti. Matkalla on ollut monia vaiheita.

Hiusten menettäminen ei ollut minulle vaikea paikka, enemmän surin kulmakarvoja ja ripsiä. Kulmakarvattomana ja kortisonin turvottamana en oikein tunnistanut peilikuvaani. Oli kummallista, että hiukset, kulmat ja ripset tippuivat, mutta säärikarvat jäivät. Silloin ajattelin, että “Tämä se nyt todella huono vitsi on!”

Viime vuoden marraskuussa minulta poistettiin molemmat rinnat ja tyhjiin “tissipusseihin” siirrettiin molemmin puolin selkälihakset. Tätä leikkaustekniikkaa kutsutaan LD-kielekkeeksi. Leikkauksen jälkeen rinnat ovat olleet tunnottomat ja nännittömät, vielä keskeneräiset.

NYT olen uuden edessä, ehkä jollain tapaa matkalla takaisin omaan naiseuteeni. Minulle nimittäin tehtiin viime viikolla nännit l. mamillarekonstruktio. Ja olen niistä ihan käsittämättömän ylpeä! Olen kulkenut rinta rottingilla, vaikka tiedän hyvin, ettei lähes kukaan ole edes tiennyt nännittömyydestäni. Olo on nyt kokonaisempi, se on kummallista ja aiheuttaa monenlaisia ajatuksia: “Olenko näin pinnallinen? Miten näin pieni asia voi vaikuttaa niin suuresti itsetuntoon?”

Olen ollut onnekas, kun olen saanut olla saman kirurgin potilaana koko tämän korjausprosessin ajan. Tiedän, että se ei ole itsestäänselvyys ja iloitsen joka kerta, kun lääkäri sanoo “Nähdään sitten seuraavalla kerralla”. Se on turvallinen tunne.

Tytär