Siskot ry:n epävirallisena tiedottajana toimiminen on ollut minulle hyvä koulu. Olen joutunut harkitsemaan, editoimaan, latistamaan, litistämään ja hillitsemään. Olemaan järkevä ja asiallinen, kun vien yhdistyksen sanomaa.

Asiallinenhan minä missään mielessä en ole. Olen dramaattinen, hetkessä palan ilmiliekeissä ja seuraavaksi karrelle. 🙂 Tässä blogissa aion kuitenkin puhua omalla suullani.

Kun äitini vuosia sitten kuoli, huomasin ajattelevani: “Miksi linnut laulavat näin iloisesti, vaikka minun äitini on juuri kuollut? Miksi radiossa soitetaan tällaista musiikkia, kun minun äitini on kuollut?” Sitten tajusin, että maailma pysyy radallaan, vaikka yhden elämä suistuukin raiteiltaan. Se on meidän osamme.

Tämä runo haastaa, lohduttaa ja voimaannuttaa. Olemme nyt syöpämatkalla, tämä on meidän tiemme. On myönnettävä, että kiittämisessä on ihan hippasen vielä harjoiteltavaa.

• • •

Väsynyt ja yksin.
Väsynyt, niin että mieltä särkee.
Kalliopaasia alas valuu sulanut lumi.
Sormet puuduksissa, polvet tärisevät.
Juuri nyt – nyt juuri et saa hellittää.

Toisten tiellä on lepopaikkoja päivänpaisteessa
– he tapaavat toisensa siellä,
mutta tämä on sinun tiesi,
ja juuri nyt,
nyt juuri et saa horjua.

Itke jos voit.

Itke, mutta älä valita.
Tie valitsi sinut,
ja sinun osasi on kiittää.

Dag Hammarskjöld